Vähiin käy ennen kun loppuu päivät Moshissa

Aika on mennyt nyt tosi nopeasti. Vietetään viimeisiä päiviä täällä Moshissa. Torstaiaamuna hypätään bussiin ja suunnataan kohti Dar Es Salaamia, josta jatketaan perjantaiaamuna lautalla Sansibarille. Viime viikolla ei kyllä päästy rasittumaan työnteolla. Suskilla työpäiviä kertyi viime viikolla hurjat yksi kappale ja Jonnalla kolme :D Maanantai meni siellä safarilla, perjantai oli public holiday ja Suskilla oli pari saikkupäivää flunssan ja kuumeen takia.

Onneksi Suski parantu viikonlopun aikana ja päästiin maanantaina käymään kuumilla lähteillä. Oli aivan mahtava paikka! Matkaa kuumille lähteille ei Moshista ole ihan hirveän paljon, mutta tie oli sitäkin huonompi. Ajoimme läpi todella kuivan alueen, huomasi että sateita ei ole aikoihin saatu ja sitten aivan kuin tyhjästä saavuimme kuumille lähteille, se oli kuin keidas erämään keskellä! Uskomaton fiilis, aivan kuin elokuvista! Vesi kuumille lähteille tulee maan alta ja se oli todella puhdasta. Emme muista että olisimme missään aikaisemmin nähneet vastaavanlaista. Uimisen jälkeen olikin puhtaampi olo kuin kertaakaan aikaisemmin tämän kuukauden aikana, vaikka suihkuun olemme joka päivä päässeet... Harmi, että kuviin ei saatu ihan samaa fiilistä mikä oli paikan päällä.

 

Seuraavaksi taas vähän kokemuksia vapaaehtoistyöstä.

Olen nyt ollut viimeiset kaksi ja puoli viikkoa vapaaehtoisena St.Josephin sairaalan lastenosastolla. Osastolla potilaspaikkoja on 22, ja lähes koko ajan osasto on ollut melkein täynnä. Yleisimmät hoidettavat sairaudet osastolla ovat malaria, pneumonia, palovammat sekä ripulitaudit. Lasten iät vaihtelevat vauvasta teini-ikään. Kaikki vaativimmat potilaat, mm. kaikki keskoset, hoidetaan Moshin isossa sairaalassa, KCMC:ssa. Osastolla aamuvuorossa on yleensä kaksi sairaanhoitajaa, ilta-ja yövuoroissa vain yksi hoitaja. Vaikka hoitajia on tosi vähän osaston potilasmäärään nähden, niin erikoista on se, että kertaakaan en ole kyllä nähnyt, että hoitajilla olisi kiire. Kaikki tapahtuu hyvin “pole pole” eli “hitaasti hitaasti“, niin kuin aika moni asia tässä maassa. Sairaanhoitajan tehtäviin lastenosastolla kuuluu lähinnä lääkehoitoa, ns. perushoitoa hoitajilla ei ole ollenkaan, koska kaikilla lapsilla äidit ovat paikalla yötäpäivää ja he hoitavat lastensa pesut, syöttämiset jne.

Osastolla on hyvin rajallinen määrä lääkkeitä ja hoitotarvikkeita. Suurimman osan lääkkeistä vanhemmat joutuvat itse ostamaan lapsilleen sairaalaan apteekista. Myös esimerkiksi pienikokoiset kanyylit he joutuvat ostamaan itse. Vain hyvin, hyvin harvoilla on vakuutus, joka korvaisi hoitokustannukset.

Minun tehtäviin osastolla on kuulunut lähinnä lääkärinkierrolla mukana olemista (tylsää, kun ei ymmärrä oikein sitä swahilin kieltä), kanyylin laitossa avustamista, lämpöjen mittaamista ja “paperitöitä” sekä lasten kanssa leikkimistä. Monta kertaa on kyllä ollut niin turhautunut ja avuton olo, koska monet asiat tehdään niin eritavoin mihin on itse tottunut. Esimerkiksi kanyylin laitossa aseptiikasta ei ole tietoakaan. Ja minun asemassani, vapaaehtoisena, ei kyllä ole vain pokkaa lähtee paikallisia neuvomaan. Jotenkin myös tuntuu, etteivät he olisi kovin innokkaita ottamaan neuvoja vastaan tämmöiseltä valkonaamalta :D Huomenna viimeinen päivä lastenosastolla. Ensi viikolla uudet tuulet Sansibarilla, vähän jännittää millainen projekti siellä on vastassa J (Jonna)

pikkupotilas

lääkekaappi

 

Koulussa ollaan jatkettu oikeastaan koko kuukausi samojen asioiden opiskelua. Tuntuu todella turhauttavalta, kun ensimmäisellä viikolla opeteltiin numeroita yhdestä kahteenkymmeneen ja seuraavalla viikolla aloitettiin aivan alusta opettelemaan numeroita yhdestä kymmeneen. Ja sillä tiellä ollaan jatkettu. Tosin ei varmaan ollut huono ajatus aloittaa kaikki aivan alusta, sillä tänään totesin, että lapset eivät oikeasti ole kuukaudessa oppineet juuri mitään!! Joitakin todella fiksuja oppilaita luokkaan mahtuu, toisilla välillä on huonoja ja parempia päiviä, mutta käytännössä lapset ovat todella hitaita oppimaan. Lapset ikään kuin opettelevat ulkoa tietyn litanian, esimerkiksi aakkoset ja osaavat sujuvasti ladella sen ulkoa, mutta jos pitäisi jokin kirjain osata kirjoittaa tai sanoa aakkosten keskivaiheelta, suurimmalle osalle se on aivan mahdoton tehtävä. Ehkä opetustavoissakin olisi paljon parantamisen varaa…. Onneksi lapsilla on kuitenkin intoa, eivätkä he lannistu vaikka joka kerta vastaisivat väärin. On oikein ihana ollut katsella päivä toisensa jälkeen, miten lapset rohkaistuvat tulemaan minun luokse, uskaltavat yrittää puhua englantia, kuinka he leikkivät ja laulavat. Olin ajatellut, että viimeisenä päivänä koulussa olisin vain helpottunut ja onnellinen, että pääsen sieltä pois toiseen projektiin, jossa toivottavasti olisin enemmän hyödyksi, niin on kuitenkin hieman haikeat fiilikset huomisesta viimeisestä päivästä. No onneksi on paljon kuvia, ja täytyy vielä ottaa huomenna vähän videomateriaalia lapsista niin on sitten jotain mitä muistella ja katsella jälkeenpäin. (Suski)

koulu

 

päivän ainoan välitunnin leikkejä

 

Masaimaa ja safari

Maanantaina palattiin takaisin Moshiin 4 päivän safarikierrokselta. Yhdellä sanalla kuvattuna retki oli MAHTAVA! Matkaan lähdimme perjantaiaamuna, edessä oli useamman tunnin ajomatka Masaimaahan. Masait ovat eräs heimo Tansaniassa, joiden elinoloja ei voi käsittää ellei niitä pääse itse näkemään.

Kylässä meitä oli vastassa päällikkö eli kylän vanhin, noin 100 vuotias herrasmies. Miehellä on tällä hetkellä 26 vaimoa ja lukuisa määrä lapsia ja lapsenlapsia. Toisinsanoen kaikki kylän asukkaat olivat tavalla tai toisella sukua kylän päällikölle. Masaikulttuurissa naiset tekevät aivan kaiken, rakentavat talot, etsivät veden, tekevät ruoan, hoitavat lapset ja karjan sekä tekevät käsitöitä tienatakseen perheelleen rahaa. Talot rakennetaan lehmänlannan ja saven sekoituksesta, taloissa ei ole ikkunoita, vain yksi oviaukko. Taloon on rakennettu yleensä muutama huone, erilliset "makuuhuoneet" naiselle ja lapsille ja omahuone miehelle. Lopputilassa tehdään kaikki muut askareet, ruoanvalmistuksesta lähtien.

Ennen kylään menoa meitä varoitettiin lukuisista kärpäsistä, mutta kumpikaan meistä ei osannut varautua kärpästen todelliseen määrään! Missään ikinä koskaan ei olla nähty niin paljon kärpäsiä kerralla. Kärpästen määrä johtuu siitä, että Masait elävät yhdessä karjansa kanssa. Lehmiä ei pidetä navetoissa, vaan ne ovat vapaina päivän ja yöksi ne laitetaan talon ympärillä olevaan aitaukseen. Jokainen varmaan voi kuvitella hajun, joka on Masaikylässä, yksi pahimmista joka on koskaan tullut vastaan.

Suuren kärpäsmäärän vuoksi Masait tekevät pienten lasten poskille ympyränmuotoiset viillot kärpästen karkoittamiseksi silmistä. Jos kärpäsiä pääsee silmään, se aiheuttaa silmätulehduksia, mutta kysymys kuuluukin, eikö puukolla ihoon kaiverrettu haava kärpäsineen aiheuta infektiota? Kylläpä Masaimaassa riitti paljon ihmeteltävää eikä ymmärrys tahdo riittää kuinka siellä ne ihmiset oikeasti pystyvät elämään.

Masai taloja

lapset ja kärpäset

Masaimaan jälkeen yövyimme Karatussa, hyvin pienessä kylässä. Sieltä suuntasimme varhain lauantaiaamuna Serengetiin. Lauantaipäivän bongailimme eläimiä Serengetissä, yövyimme läheisessä hostellissa puiston ulkopuolelle, josta lähdimme sunnuntaiaamuna ennen auringonnousua kohti N'gorongoron kraateria. Tällä matkalla näimme auringonnousun ja samaan aikaan leijonalauma oli ruokailemassa kuolleen seepran ympärillä. Näimme myös lukuisia gepardeja, joita kuulemma harvoin näkee noin paljoa. Maanantain olimme Lake Manyaran luonnonpuistossa, josta suuntasimme käärmetalon kautta takaisin Moshiin. Kummalakaan meistä ei kuitenkaan rohkeus riittänyt mennä sisälle käärmetaloon :) Kolmen safaripäivän aikana bongasimme "Big fiven", josta olimme hirveen innoissamme! Safarioppaidemme mukaan meidän safari kuului lähelle safareiden parhaimmistoa.

jellona

hippoja uimassa

norsu

leopardi ottaa rennosti

gepardiperhe

seepra edestä ja takaa

buffalo

kirahvi morjestaa

ja pölyähän tiellä riitti

Arkea

Näin viikonlopun alla pikakatsaus menneeseen viikkoon.... Aamupäivät ollaan jatkettu samojen projektien parissa, Jonna sairaalassa ja Suski koulussa. Jonna tosin vaihtoi synnäriltä lastenosastolle, et sinänsä jotain uuttakin :) Kokemuksia lastenosastolta tulee myöhemmin. Iltapäivisin ei olla päästy orpokodille, sillä illat on menny swahilinkieltä opiskellessa. Odotukset kurssilta oli kovat, intoa oli vaikka muille jakaa, mutta miten siinä sitten kävikään....Kurssi on ollu täysi floppi! Luultiin, että oppisimme arkipäivää helpottavia asioita, kuinka esittäydytään, tilataan ruokaa, käydään kaupassa jne, mutta alotettiinkin heti swahilinkieliopista. Vähän on ollut vaikeaa ilman sanaston hallintaa, saati ymmärtäisi edes kaikki asiat suomeksi.

Tässä parissa viikossa on jo oppinut arvostamaan kotona olevia jokapäiväisiä asioita, kuten jatkuvaa sähköä ja vedentuloa, jatkuvaa nettiyhteyttä, pyykinpesukonetta, kunnon sänkyä ja monipuolisia ruokia. Täällä sähkökatkoja on enemmän kun laki sallii, myös vedet katkeilevat tämän tästä. On vähän kikkailua suihkussa käynnin kanssa, silloin on toimittava kun huomaa, että vettä tulee. Puhumattakaan lämpimästä vedestä... Pyykinpesu hoituu nyrkkipyykillä ja kuivatus auringonpaahteessa. Vaatevarasto taitaa mennä uusiksi kotiinpalattua.

Ihanaa viikonloppua kaikille, me lähetään metsästämään jellonia! :)

Machame Kilimanjaro Trekking day

 

Tässäpä teille ystävät kuvia meidän eiliseltä reissulta Kilimanjaron juurelle, sademetsiin, kahvi- ja banaanifarmeille ja vesiputouksille. Karibu!

Afrikan sademetsää

 

 

 

 

banaaneja

 

 

kahvinpapujen kuorinta

 

kuorittujen kahvipapujen murskaus, puikoissa Annukka ja Suski

 

 

kahvintekijä Suski

 

kahvintekijä Jonna

 

 

kahvinpapujen paahtomökki

 

 

paahdetut kahvinpavut

 

 

matkalla hyppyputouksille

 

 

hyppyputous 10m, Jonna hyppäämässä lastenkorkeudelta :)

 

tuolta tuli Suski alas

 

kaksi hölömöä turistia

 

 

Jambo!

Tasan viikko sitten saavuttiin Moshiin :) Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu, että aikaa olisi menny jo paljon enemmän! Aika varmaan kulkee täällä eritahtia kun Suomessa. Täällä mzungu-talolla(mzungu=valkoinen) on ollut tämä viikko tosi rauhallista. Viimein alkaa vähän jo "kotiutumaan", paikat ja ihmiset tullu tutuiks. Tavattiinpa täällä talolla yks suomalainenkin tyttö :)

Tämän viikon ohjelmaan on kuulunut molemmilla vapaaehtoistyöprojektit, aamupäivisin Jonnalla St. Josephin sairaalassa synnytysosastolla ja Suskilla Khuba Nursery schoolissa. Iltapäivät ollaan vietetty Swiwscon orpokodissa. Orpokoti on ulkomaalaisten tukema, pieni, kodinomainen paikka, jossa on noin 30 lasta iältään 6-20. Kaikkien lasten taustat ovat erilaiset, osalla ei ole kumpaakaan vanhempaa, osa tulee yksinhuoltaja perheistä, kaikki ovat kuitenkin erittäin köyhistä oloista. Suurin osa lapsista käy tällä hetkellä koulua osa odottaa vielä sponsoria, jotta koulunkäynti olisi mahdollista. Molemmille orpokoti oli positiivinen yllätys, oltiin varauduttu näkemään todella laitosmainen, likainen, huonotasoinen talo, jossa orvot asuvat. Swiwscon orpokoti on kuitenkin yllättävän siisti ja mukava paikka lapsille. Lapsien kanssa ollaan leikitty, pelattu jalkapalloa ja luettu kirjoja englanniksi. Orpokodilla ollessa on fiilis, että meistä oikeesti on ollut hyötyä ja apua lasten kanssa, lapset ovat selvästi tykänneet ja ilahtuneet läsnöolostamme. Tämä fiilis ei valitettavasti ole ollut kokoajan muissa projekteissa....

Swiwsco boys

Ensimmäinen viikko St.Josephin sairaalassa on ollut jotenkin hyvin hämmentävä kokemus. Kaikki on vaan niin erilaista, mihin on Suomessa tottunut. Ensinnäkin, kun sairaalaan menee sisälle, sisään on päästämässä vartija. Sairaalan sisäpihalla käppäilee vapaanaa kanoja ja kukkoja, niitä ei kovin usein Suomen sairaaloissa näe :D St.Josephin sairaala ei ole kovin iso. Tämän viikon olen ollut synnytysosastolla. Samalla osastolla on lapsivuodeosasto, synnyttämättömien osasto sekä kolmipaikkainen synnytyshuone. Ensimmäisenä päivänä osasto oli aivan täynnä, siellä ne naiset pötkötteli vauvoineen parikin naista samassa sängyssä. Huoneet ovat melko ahtaita, ja erittäin kuumia! Hygieniataso sairaalassa on juuri sellaista, mitä jokainen voi vain kuvitella, jos kertakaikkiaan ei ole varaa panostaa siihen. Välineitä on erittäin huonosti tai niitä on todella vähän, mm.hanskoja saatetaan käyttää uudelleen, imukatetrit pestään ja käytetään myöskin uudelleen.  Joitakin hoitotarvikkeita on saatu lahjoituksina, mutta niistä ei juurikaan ole hyötyä, koska niitä ei osata käyttää, bongasin esimerkiksi kaksi keskoskaappia, mutta osaston sairaanhoitaja kertoi, että ei niitä usein käytetä, koska monikaan ei osaa käyttää niitä.
Tämä viikko on mennyt kyllä aika pitkältä katsellessa sivusta, miten synnäri meininki toimii täällä Tansaniassa. Ei oo kovin ollut sellainen fiilis, että olisin ollut hyödyksi, koska itsellänihän ei oo tuota kokemusta hirveesti esimerkiksi noista synnytysten hoidoista :D Olen ollut lääkärinkierroilla mukana, ottanut lämpöjä vauvoista, katsellut sivusta synnytyksiä, ja tänään olin sitten jopa "avustavakätilö", sitä en vaan tiedä oliko musta sitten oikeesti apua... :D Ensi viikolla menen sitten katselmaan lastenosaston meininkiä. (Jonna)

St. Joseph hospital

Khuba Nursery School on pieni, paikallinen koulu. Lapsia koulussa on tällä viikolla ollut vähän (enintään 20), sillä lukukausi on vasta aluillaan. Ensi viikolla on kuitenkin odotettavissa noin 40-60 lapsen saapuvan kouluun. Olen päässyt olemaan kahden eri luokan mukana, toisella luokalla on 3-7 vuotiaita lapsia ja toisella 9-11 vuotiaita. Pienempien kanssa opetellaan vasta aakkosia, numeroita, helppoja sanoja ja kaikki opettaminen luonnollisesti tapahtuu leikin ja laulun avulla. Vanhempien lasten kanssa olen käynyt läpi englannin opiskelua, helppoja kielioppiasioita. Alku koulussa oli todella turhauttavaa, kun ei ollut mitään havaintoa mitä asioita pitäisi käydä läpi ja kuinka opettaminen täällä tapahtuu. Viikon aikana on kuitenkin hieman päässyt sisälle miten asiat paikallisessa koulussa toimii. Ja kaikki tapahtuu oikeastaan täysin päinvastoin kuin Suomessa! Esimerkiksi lapsia saa kurittaa kovemmallakin kädellä, jos oppi ei mene perillä on ihan ok käydä vähän läpsäisemässä takaraivolle tai mikäli kouluun tuodaan jotain luvatonta mukana, kuten itsetehty ritsa, siitä voi saada selkäänsä luokan edessä. Näitä asioita en mitenkään pysty hyväksymään, mutta muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ummistaa silmät näissä tilanteissa ja toivoa että niitä ei paljon tarvitsisi nähdä. Toiset opettajat on ottanut mut hirveen hyvin vastaan ja ovat innoissaan saadessaan vapaaehtoisia mukaan tunneille ja lapset ovat aivan ihania, niin innoissaan opiskelusta ja minun saapuessa paikalla he huutavat kuorossa; teacher Susanna, teacher Susanna :) (Suski)

Khuba Nursery School

Viikonloppuna lähdetään sitten ensimmäiselle retkelle Kilimanjaron juurelle, samalla käydään myös vesiputouksilla. Ensi viikolla tiedossa safari, ja sitä ootetaan ihan hirveen kovasti!! Ensi viikko voi tuntua pitkältä kun on jotain mitä odottaa niin paljon!!!

Päivät yksi ja kaksi

Matka Tansaniaan oli PITKÄ, mutta ainakin tähän asti kaikki on ollut sen arvoista! Lento Frankfurtista lähti noin tunnin myöhässä, jonkinlaisten lukko-ongelmien takia, mutta ilmaan päästiin ja jopa perille asti J . Vastassa oli todella lämmin ilmamassa, mutta myö nautittiin siitä täysin rinnoin. Mikäs sen mukavampaa kun päästä pakkasia pakoon siihen toiseen lämpötilojen ääripäähän… Ensimmäinen päivä meni lähinnä haahuillessa Moshin vapaaehtoisten taloa ympäri, pieni opastettu kierros tiloista saatiin ja pikainen henkilökunnan esittely, mutta siinä kaikki. Toisaalta oli oikein kiva, ettei oltu mitään ohjelmaa suunniteltu saapumispäivälle, vaan sai kaikessa rauhassa nukkua matkaväsymystä pois, jotta seuraavan päivän orientaatiossa oli sitten skarppina tuhansien kysymysten kanssa.

 

koti

 

pilvien peitossa Kilimanjaro

 

kotikatu

Seuraavana päivänä päästiinkin sitten vähän perille siitä, mitä täällä oikein tullaan tekemään. Hieno tunne viimeinkin osata vastata kaikkien kysymyksiin, miksi tulitte ja mitä tekemään. Maanantaina sitten alkaa vapaaehtoistyö, Suski menee esikouluun ja Jonna menee läheiseen sairaalaan. Molemmat näistä on aamupäivän kestäviä projekteja, joten joinakin viikkoina iltapäiviksi aiotaan suunnata orpokoteihinkin. Maanantaina aloitetaan myös swahilinkielen kurssi, aloitellaan viikon intensiivikurssilla. Katellaan viikon jälkeen, tekeekö mieli vielä jatkaa toinen viikko perään ;).

Toisen päivän ohjelmassa oli myös tutustuminen Moshin kaupunkiin. Vapaaehtoistalo on pienen kävelymatkan päässä kaupungista, joten yksin sinne ei ihan heti olisi osannutkaan mennä. Samalla reissulla käytiin myös hankkimassa paikalliset prepaid-liittymät ja tulipa samalla kohdattua ensimmäinen “vastoinkäyminenkin”. Ilmeisesti liittymien ostaminen oli liian jännittävä tilanne Suskille ja aivan loppumetreillä jalathan siltä lähti alta. No siinä otettiin sitten pieni lepotauko ja oli oiva hetki käydä lounaalla, jotta verensokerit saatiin vähän paremmalle tolalle. Onneks on Jonna sairaanhoitajana mukana, niin selvitään myös vähän näistä vaativimmistakin tilanteista ;).

Tämä Moshin kaupunki, jossa siis vietämme tämän ensimmäisen kuukauden, sijaitsee aivan Kilimanjaron juurella. Vapaaehtoistalon parvekkeelta voi nähdä tuon vuoren, ja kyllä se on kommee. Moshissa asukkaita on 145 000. Moshin keskustassa vallitsee ns. aito afrikkalainen tunnelma eli juuri sellainen meininki mitä monet kuvittelevat, kun kuulevat sanan “Afrikka”. Hulinaa ja huisketta riittää. Talolta keskustaan kävellessä näkee myös paikallisten asumisoloja, eli hökkelitaloja, jotka ovat hyvin kaukana siitä mihin me ollaan totuttu. Pihoilla käppäilee vapaana kanoja, kukkoja ja vuohia. Lapset leikkivät iloisena pihalla, ja naiset pesevät ämpäreissä vaatteita ja laittavat ruokaa nuotiolla.

Hyvää huolta meistä on täällä ainakin näiden muutaman päivän aikana pidetty! Kaikkialla kulkee mukana opas, jos halutaan ostaa jotain, hän käy tekemässä ostokset, jotta vältytään “valkonaamalisältä”, koko ajan muutenkin joku kysymässä miten menee, tarvitaanko jotakin, onko kaikki ok jne. Hieman vaikea tottua tähän ylenpalttiseen ystävällisyyteen ja avuliaisuuteen, mutta eiköhän senkin asian kanssa opita elämään J