Vähiin käy ennen kun loppuu päivät Moshissa

Aika on mennyt nyt tosi nopeasti. Vietetään viimeisiä päiviä täällä Moshissa. Torstaiaamuna hypätään bussiin ja suunnataan kohti Dar Es Salaamia, josta jatketaan perjantaiaamuna lautalla Sansibarille. Viime viikolla ei kyllä päästy rasittumaan työnteolla. Suskilla työpäiviä kertyi viime viikolla hurjat yksi kappale ja Jonnalla kolme :D Maanantai meni siellä safarilla, perjantai oli public holiday ja Suskilla oli pari saikkupäivää flunssan ja kuumeen takia.

Onneksi Suski parantu viikonlopun aikana ja päästiin maanantaina käymään kuumilla lähteillä. Oli aivan mahtava paikka! Matkaa kuumille lähteille ei Moshista ole ihan hirveän paljon, mutta tie oli sitäkin huonompi. Ajoimme läpi todella kuivan alueen, huomasi että sateita ei ole aikoihin saatu ja sitten aivan kuin tyhjästä saavuimme kuumille lähteille, se oli kuin keidas erämään keskellä! Uskomaton fiilis, aivan kuin elokuvista! Vesi kuumille lähteille tulee maan alta ja se oli todella puhdasta. Emme muista että olisimme missään aikaisemmin nähneet vastaavanlaista. Uimisen jälkeen olikin puhtaampi olo kuin kertaakaan aikaisemmin tämän kuukauden aikana, vaikka suihkuun olemme joka päivä päässeet... Harmi, että kuviin ei saatu ihan samaa fiilistä mikä oli paikan päällä.

 

Seuraavaksi taas vähän kokemuksia vapaaehtoistyöstä.

Olen nyt ollut viimeiset kaksi ja puoli viikkoa vapaaehtoisena St.Josephin sairaalan lastenosastolla. Osastolla potilaspaikkoja on 22, ja lähes koko ajan osasto on ollut melkein täynnä. Yleisimmät hoidettavat sairaudet osastolla ovat malaria, pneumonia, palovammat sekä ripulitaudit. Lasten iät vaihtelevat vauvasta teini-ikään. Kaikki vaativimmat potilaat, mm. kaikki keskoset, hoidetaan Moshin isossa sairaalassa, KCMC:ssa. Osastolla aamuvuorossa on yleensä kaksi sairaanhoitajaa, ilta-ja yövuoroissa vain yksi hoitaja. Vaikka hoitajia on tosi vähän osaston potilasmäärään nähden, niin erikoista on se, että kertaakaan en ole kyllä nähnyt, että hoitajilla olisi kiire. Kaikki tapahtuu hyvin “pole pole” eli “hitaasti hitaasti“, niin kuin aika moni asia tässä maassa. Sairaanhoitajan tehtäviin lastenosastolla kuuluu lähinnä lääkehoitoa, ns. perushoitoa hoitajilla ei ole ollenkaan, koska kaikilla lapsilla äidit ovat paikalla yötäpäivää ja he hoitavat lastensa pesut, syöttämiset jne.

Osastolla on hyvin rajallinen määrä lääkkeitä ja hoitotarvikkeita. Suurimman osan lääkkeistä vanhemmat joutuvat itse ostamaan lapsilleen sairaalaan apteekista. Myös esimerkiksi pienikokoiset kanyylit he joutuvat ostamaan itse. Vain hyvin, hyvin harvoilla on vakuutus, joka korvaisi hoitokustannukset.

Minun tehtäviin osastolla on kuulunut lähinnä lääkärinkierrolla mukana olemista (tylsää, kun ei ymmärrä oikein sitä swahilin kieltä), kanyylin laitossa avustamista, lämpöjen mittaamista ja “paperitöitä” sekä lasten kanssa leikkimistä. Monta kertaa on kyllä ollut niin turhautunut ja avuton olo, koska monet asiat tehdään niin eritavoin mihin on itse tottunut. Esimerkiksi kanyylin laitossa aseptiikasta ei ole tietoakaan. Ja minun asemassani, vapaaehtoisena, ei kyllä ole vain pokkaa lähtee paikallisia neuvomaan. Jotenkin myös tuntuu, etteivät he olisi kovin innokkaita ottamaan neuvoja vastaan tämmöiseltä valkonaamalta :D Huomenna viimeinen päivä lastenosastolla. Ensi viikolla uudet tuulet Sansibarilla, vähän jännittää millainen projekti siellä on vastassa J (Jonna)

pikkupotilas

lääkekaappi

 

Koulussa ollaan jatkettu oikeastaan koko kuukausi samojen asioiden opiskelua. Tuntuu todella turhauttavalta, kun ensimmäisellä viikolla opeteltiin numeroita yhdestä kahteenkymmeneen ja seuraavalla viikolla aloitettiin aivan alusta opettelemaan numeroita yhdestä kymmeneen. Ja sillä tiellä ollaan jatkettu. Tosin ei varmaan ollut huono ajatus aloittaa kaikki aivan alusta, sillä tänään totesin, että lapset eivät oikeasti ole kuukaudessa oppineet juuri mitään!! Joitakin todella fiksuja oppilaita luokkaan mahtuu, toisilla välillä on huonoja ja parempia päiviä, mutta käytännössä lapset ovat todella hitaita oppimaan. Lapset ikään kuin opettelevat ulkoa tietyn litanian, esimerkiksi aakkoset ja osaavat sujuvasti ladella sen ulkoa, mutta jos pitäisi jokin kirjain osata kirjoittaa tai sanoa aakkosten keskivaiheelta, suurimmalle osalle se on aivan mahdoton tehtävä. Ehkä opetustavoissakin olisi paljon parantamisen varaa…. Onneksi lapsilla on kuitenkin intoa, eivätkä he lannistu vaikka joka kerta vastaisivat väärin. On oikein ihana ollut katsella päivä toisensa jälkeen, miten lapset rohkaistuvat tulemaan minun luokse, uskaltavat yrittää puhua englantia, kuinka he leikkivät ja laulavat. Olin ajatellut, että viimeisenä päivänä koulussa olisin vain helpottunut ja onnellinen, että pääsen sieltä pois toiseen projektiin, jossa toivottavasti olisin enemmän hyödyksi, niin on kuitenkin hieman haikeat fiilikset huomisesta viimeisestä päivästä. No onneksi on paljon kuvia, ja täytyy vielä ottaa huomenna vähän videomateriaalia lapsista niin on sitten jotain mitä muistella ja katsella jälkeenpäin. (Suski)

koulu

 

päivän ainoan välitunnin leikkejä