Kylässä meitä oli vastassa päällikkö eli kylän vanhin, noin 100 vuotias herrasmies. Miehellä on tällä hetkellä 26 vaimoa ja lukuisa määrä lapsia ja lapsenlapsia. Toisinsanoen kaikki kylän asukkaat olivat tavalla tai toisella sukua kylän päällikölle. Masaikulttuurissa naiset tekevät aivan kaiken, rakentavat talot, etsivät veden, tekevät ruoan, hoitavat lapset ja karjan sekä tekevät käsitöitä tienatakseen perheelleen rahaa. Talot rakennetaan lehmänlannan ja saven sekoituksesta, taloissa ei ole ikkunoita, vain yksi oviaukko. Taloon on rakennettu yleensä muutama huone, erilliset "makuuhuoneet" naiselle ja lapsille ja omahuone miehelle. Lopputilassa tehdään kaikki muut askareet, ruoanvalmistuksesta lähtien.
Ennen kylään menoa meitä varoitettiin lukuisista kärpäsistä, mutta kumpikaan meistä ei osannut varautua kärpästen todelliseen määrään! Missään ikinä koskaan ei olla nähty niin paljon kärpäsiä kerralla. Kärpästen määrä johtuu siitä, että Masait elävät yhdessä karjansa kanssa. Lehmiä ei pidetä navetoissa, vaan ne ovat vapaina päivän ja yöksi ne laitetaan talon ympärillä olevaan aitaukseen. Jokainen varmaan voi kuvitella hajun, joka on Masaikylässä, yksi pahimmista joka on koskaan tullut vastaan.
Suuren kärpäsmäärän vuoksi Masait tekevät pienten lasten poskille ympyränmuotoiset viillot kärpästen karkoittamiseksi silmistä. Jos kärpäsiä pääsee silmään, se aiheuttaa silmätulehduksia, mutta kysymys kuuluukin, eikö puukolla ihoon kaiverrettu haava kärpäsineen aiheuta infektiota? Kylläpä Masaimaassa riitti paljon ihmeteltävää eikä ymmärrys tahdo riittää kuinka siellä ne ihmiset oikeasti pystyvät elämään.
Masai taloja
lapset ja kärpäset
Masaimaan jälkeen yövyimme Karatussa, hyvin pienessä kylässä. Sieltä suuntasimme varhain lauantaiaamuna Serengetiin. Lauantaipäivän bongailimme eläimiä Serengetissä, yövyimme läheisessä hostellissa puiston ulkopuolelle, josta lähdimme sunnuntaiaamuna ennen auringonnousua kohti N'gorongoron kraateria. Tällä matkalla näimme auringonnousun ja samaan aikaan leijonalauma oli ruokailemassa kuolleen seepran ympärillä. Näimme myös lukuisia gepardeja, joita kuulemma harvoin näkee noin paljoa. Maanantain olimme Lake Manyaran luonnonpuistossa, josta suuntasimme käärmetalon kautta takaisin Moshiin. Kummalakaan meistä ei kuitenkaan rohkeus riittänyt mennä sisälle käärmetaloon :) Kolmen safaripäivän aikana bongasimme "Big fiven", josta olimme hirveen innoissamme! Safarioppaidemme mukaan meidän safari kuului lähelle safareiden parhaimmistoa.
jellona
hippoja uimassa
norsu
leopardi ottaa rennosti
gepardiperhe
seepra edestä ja takaa
buffalo
kirahvi morjestaa
ja pölyähän tiellä riitti
Ihana lueskella mitä sinne kuuluu ja mitä kaikkea olette siellä "puuhastelleet". Kyllä on niin ikumuistoinen reissu ja ihan vasta aluillaan!! Lisää tänne vaan juttuja, pääsee niin uppoutumaan ihan toisenlaiseen elämään näitä lukiessa. Ihanaa vastapainoa arjelle :) Voikaa hyvin! terkuin: Kati
VastaaPoistaAiwan mielettomia safarikuvia, lisaa taas omaa matkakuumetta sinnepain maailmaa! Kirjotelkaa pian lissee! :)
VastaaPoista