Se on loppu nyt...

Kuukausi sitten laskeuduttiin Helsinki-Vantaan lentokentälle. Lento Thaimaasta Kiinan ja Hollanin kautta Suomeen kesti yli vuorokauden. Itku oli lähellä, kun saavuttiin Suomeen. Kaikki oli niin kauhean harmaata. Eikä se kovasti toivottu kevät ollut vielä ennättänyt saapua. Uskomattomalta myös tuntui, että siitä oli todellakin lähes neljä kuukautta, kun lähdettiin reissuun. Vastahan oli tammikuu kun istuimme lentokoneessa kohti Kilimanjaroa täynnä intoa. Aika meni aivan liian nopeeta. Matkaan mahtui paljon niin hyviä kuin huonojakin kokemuksia, mutta mitään ei silti vaihdettais pois!

Nyt olemme siis saaneet ”nauttia” suomiarjesta jo kuukauden verran. Molemmat olemme palailleet vanhoihin, tuttuhin työpaikkoihimme ja muuttaneet uusiin koteihimme. Arkeen sopeutuminen meinasi olla aika hankalaa ja kankeeta. Alkuun oli jotenkin niin hukassa, ei oikein tiennyt miten päin olisi ollut ja mitä tehnyt, mutta nopeasti sitä on päässyt taas kiinni tähän normaaliin arkeen, heti kun mielikin palasi reissulta muutaman viikon jälkijunassa ;) Täytyy kyllä myöntää, että vaikka arki ja normaalit rutiinit tuntuukin pitkästä aikaa mukavalta ja ihanan helpolta elämältä, niin kyllä tulee välillä kova ikävä takaisin maailmalle.

Tätä reissua suunnittelimme yli vuoden, ja nyt se on takanapäin. Jotenkin sitä ei vielä pysty täysin käsittämäänkään. Saatiin kokea niin hienoja asioita, nähdä upeita paikkoja ja tutustua uusiin kulttuureihin. Reissun aikana saimme tutustua kuuteen erilaiseen maahan. Tämä reissu oli todellinen irtiotto arjesta ja ollaan tosi onnellisia, että meillä oli mahdollisuus ja uskallus tehdä tämä reissu. Paljon aikaa ja voimia suunnittelu vei, taidettiinkin jossain vaiheessa reissua todeta, että seuraavaksi tehdään All Inclusive-pakettimatka ;)

Tässä vaiheessa olisi varmaankin kiitoksen paikka. Kiitos meille, että kestettiin toisiamme lähes neljä kuukautta (ilman yhtäkään riitaa :D ), kiitos perhe ja ystävät! On onni, että on ihania ihmisiä elämässä <3 Ja tietenkin kiitos teille lukijat! Kiva että olette jaksaneet lukea ja seurata kuulumisiamme neljän kuukauden ajan!

Muumipapalta lainattu viisaus; ”Elämä on täynnä suuria ihmeitä sille, joka on valmis ottamaan niitä vastaan” kiteyttää hienosti meidän ajatukset kuluneesta talvesta ja voimme suositella kaikkia tarttumaan omiin unelmiin ja tekemään niistä totta!

Ihanaa kesää kaikille!

Takaisin Thaimaassa

Kambodzan keikka onnistuneesti heitetty ja lisäaikaa Thaimaaseenkin saatiin :) Kambodzassa oltiin Siem Reapissa, joka oli oikein mukava ja leppoisa paikka. Näin jälkeenpäin harmittaa, kun ei varattu enempää aikaa siellä olemiseen. Siitä maasta jäi fiilis, että sinne on päästävä vielä uudestaan. Lyhyen Siem Reapin vierailun aikana kerettiin käydä tutustumassa Angkor Watin temppelialueeseen ja baarikatuun. Hintatasohan Kambodzassa on ihan naurettavan halpa, vieläkin halvempaa kuin Thaimaassa. Esimerkkeinä oluelle hintaa jäi noin 40 senttiä baarissa, jalkahieronnan olisi saanut noin 50 sentillä, me otettiin manikyyri ja pedikyyri kumpainenkin maksoi huimat 2,5 euroo sisältäen oluen tai limpparin. Voidaan tosiaankin suositella Kambodzaa, jos haluaa kokea jotain vähän erilaista ja viettää lomansa pienemmässä turistimassassa.

oli hyvvee

spiderman

...reunalla, kaunis on maailma...

Angkor Wat

Ihan ongelmitta paluumatka Thaikkulaan ei kuitenkaan sujunut. Ostettiin bussiliput Kambodzasta suoraan Koh Changille. Rajalle asti kaikki sujuikin oikein hyvin. Rajalla sitten ooteltiin ja ooteltiin vähän lisää meiän bussia, kunnes selvisi että täytyy olla 13 lähtijää Koh Changille ennen kuin bussi starttaa ja meitähän sattui olemaan vain 4 matkustajaa, jotka olivat menossa Changille. Odoteltiin siinä sitten pari tuntia kauheassa helteessä kunnes tajuttiin että matka rajalta Tratin satamaan kestää 4 tuntia ja sieltä viimeinen lautta Changille lähtisi 4,5 tunnin kuluttua. Eihän siinä sitten muu auttanut kuin maksaa vähän lisää, että päästään satamaan ajoissa. Kenelläkään, ei edes “matkanjärjestäjällä”, ollut tietoa milloin bussi olisi ollut täysi. Lopulta ehdimme kuitenkin ajoissa satamaan sekä lauttaan ja pääsimme perille! J

White Sand Beach

snorkkeli-idiootit

fisuja

yökuvaus ei oo aina ihan onnistunu...

tuli-show

Koh Chang on pieni, vihreä vuoristoinen saari. Me ollaan lomailtu saaren isoimmassa kohteessa White Sand Beachilla. Hirveästihän tällä saarella ei oo muuta tekemistä kuin rannalla makoilu, auringon palvominen, syöminen ja juominen mutta meillehän se passaa näin loman loppuvaiheessa. Ongelmiahan meillä on kerennyt olemaan myös täällä, missäpä ei olisi ollut.. Tällä kertaa Jonna järjesti yllätyksen viettämällä sairaspäivää heti toisena päivänä Changilla. Onneksi vatsatauti meni päivän lepäilyn jälkeen ohi ja “normaaliarki” pääsi jatkumaan. Täällä vielä muutama päivä, jonka jälkeen viimeiseksi viikonlopuksi Bangkokiin shoppailemaan ja sen jälkeen nokka kohti Suomea.

Toverit, ensi viikolla nähdään <3

Pari muuttujaa

Saavuimme tänään Kambodzaan. Hirveen jännä asiahan on se, että matkasuunnitelmissa ei ollut koskaan aikomus tulla tänne. Viikko sitten siis reissasimme bussilla Laokselta Thaimaahan, Chiang Maihin. Chiang Maissa sitten huomattiin sellainen asia, että meidän oleskelulupa Thaimaassa ei riitäkkään koko loppu ajaksi. Suomen kansalainen saa yleensä 30 päivän oleskeluluvan Thaimaahan, jos saapuu lentäen, mutta me saavuttiin maitse, niin aika on vain 15 päivää. Tästähän sitten stressi syntyi, että miten ihmeessä saadaan lisää oleskeluaikaa Thaimaahan. Lopulta saatiin vastaus suurlähetystöstä, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin ylittää raja ja tulla uudelleen Thaimaahan. No siinäpä sitten tuli pari muuttujaa suunnitelmiin....

Palataanpas nyt vielä Chiang Maihin, jossa olimme viisi päivää. Chiang Maissa vietettiin leppoisaa lomaa shoppaillen ja syöden hyvin. Huippuhetki Chiang Maissa kuitenkin oli ehdottomasti  "jungle flight" eli liiteleminen köysien varassa puusta toiseen. Korkealla mentiin, ja varsinkin Jonnaa pelotti ihan liikaa, mutta kokemus oli mahtava! Chiang Maista seuraava etappi oli Bangkok, jonne matkustettiin junalla. Junamatka kesti vaivaiset 18 tuntia!! Mukavaksi matkaa ei voi kyllä kehua. Matkustimme kakkosluokassa,  jossa ei ollut ilmastointia. Pikkasen hiotti nahkapenkeillä, ja kaiken lisäksi meiän penkki oli vielä rikki, heilui puolelta toiselle :D Junamatka kesti yön yli, mutta unta ei kyllä juurikaan tullut, koska juna piti niin kauheeta kolinaa ja meteliä! Bangkokiin saavuttiin hyvin pirteinä ja hehkeän näköisinä.

lippu tuskien taipaleelle

 

alkumatkasta vielä vähän hymyilyttää

 

ennen junaan menoa hymy herkässä

 

"jungle flight"

 

"jungle flight"

Bangkokissa tehtiin suunnitelmia vähän uusiksi ja päätimme siis, että seuraava kohde on Kambodza, joka on järkevän matkan päässä Thaimaasta. Tänään hyppäsimme aamulla Bangkokista Kambodzan junaan, tällä kertaa kolmosluokan vaunussa :D Junamatkan hinta oli jopa 48 bahtia eli pikkasen päälle euron!! Matka kesti viitisen tuntia, joka meni yllättävän nopeasti. Rajalla viisumi-ja passihässäkät ei taas mennytkään niin sukkelaan. Jouduttiin jonottomaan kovassa helteessä, rinkat selässä varmaankin yli kaksi tuntia! Siinä sitä taas muutaman kerran mietti, että miksi me ollaan tämmöisessä tilanteessa ?! :D No, mutta Kambodzaan päästiin turvallisesti ja nyt tutustutaan tähän maahan muutaman päivän ajan. Tämän päivän kokemuksella voisi sanoa, että vaikuttaa kivalta paikalta. Tämän kaiken sähläyksen jälkeen jouduttiin laittamaan koko loppu ajan matkasuunnitelmat uusiksi. Meillähän oli tarkoitus mennä viettämään rantalomaa Koh Samui ja Koh Tao-saarille, mutta joudutaan nyt skippaamaan ne. Rantakohde vaihtuukin Koh Chang-saareen. Tässä alkaa olla melko jännät fiilikset, kun tuo kotiin paluu tuntuu olevan vähän liian lähellä....

Hyvää pääsiäistä kaikille! :)

Kuvia matkan varrelta

Elossa ollaan vaikka pitkilleen ei olekkaan  mitään kuulunut. Tässä ollaan paahdettu menemään paikasta toiseen viimestä päivää ja nyt ollaan kohteessa Chiang Mai. Koska lomaillaan niin ollaan otettu todella rauhallisesti eikä mitään ihmeempiä olla puuhasteltu, joten tässä kuvina Singapore, Bali ja Vientiane.

 

 

Singapore

 

kartanlukua

 

paikallinen laksa-keitto, hyväähän se ei ollu

 

orkkideapuistossa haistelemassa kukkasia

 

kiellettyjä asioita riitti, tässä niistä muutama

 

 

 

Kuta beach, Bali

 

uuden vuoden olio

 

tulivuori, jota ei sään takia kunnolla nähty

 

pitkä ja pätkä luostarissa

 

apinametsästä

 

 

 

 

 

 

temppeli Vientianessa

 

tuk-tukeja

 

sähköjohtohässäkkä

 

Vientiane

 

iso-Buddha

 

???

 

 

taivaallisen hyvä jälkkäri

 

 

 

 

 

Hyvää Uutta Vuotta 1935!

Lauantaina saavuttiin Indonesiaan Balin saarelle. Singaporessa kolme päivää meni hurjan nopeeta, muutama lisäpäivä ei olis ollu pahitteeksi. Kaupunki oli todella kiva, molemmat tykättiin kovasti! Muutaman päivän perusteella Bali on vaikuttanut hyvin rennolta kohteelta, etenkin Kuta Beach jossa ollaan, on hyvin turistien suosima biletys- ja surffauspaikka.

Kun tultiin Balille kuultiin jo kentällä että täällä olisi tiistaina hiljainen päivä. Asiasta täysin tietämättöminä vähän googleteltiin asiaa ja saatiin selville että sehän on hindujen Uuden Vuoden päivä. Tiistaina siis “juhlittiin” tätä….Oikeastaan uuden vuoden juhlinnan hindut aloittivat jo maanantaina, suurin osa kaupoista yms meni kiinni jo lounasajan jälkeen ja illalla oli kaupungin läpi menevä kulkue. Tiistaina olikin sitten tämä hiljainen päivä, jolloin työnteko, tulenteko, sähköt, matkustaminen ja muu huvittelu on kiellettyä. Jopa kaduilla liikkuminen on kielletty, mikäli sinne eksyisi joutuu pidätetyksi. Me päätettiin kiltisti noudattaa sääntöä eikä poistuttu hotellialueelta, vaikka vähän olis houkutellutkin ;) Käytännössä koko Bali on kiinni hiljaisen päivän ajan lentokenttää myöten. Ainoastaan poliisien ja ambulanssien on sallittua liikkua päivän aikana.

Nyt on oikeesti viimisten viikkojen aikana tuntunu, että ollaan lomalla. Ihana fiilis! Mutta tässähän taitaa olla meille molemmille yhdistetyt talvi-, kesä- ja syyslomat, että syytäkin nauttia täysin rinnoin. Seuraavasta lomasta ei olekaan sitten tietoa….

Yhteenveto Tansaniasta

Monien tuntien matkustamisen jälkeen saavuttiin tänään Singaporeen. Lähdettiin Tansaniasta matkaan sunnuntai-maanantai välisenä yönä, vietettiin maanantaina 14 tuntia Istanbulin kentällä ja tiistai iltapäivänä laskeuduimme Bangkokiin. Yksi yö viettettiin Bangkokissa ja tänä aamuna lensimme tänne Singaporeen. Nyt voisi sanoa, että pientä kulttuurishokkia havaittavissa, kun siirtyy yhdestä maailman köyhimmistä maista yhteen maailman rikkaimmista. Ei oikein osata taas sopeutua kehittyneeseen kaupunkielämään, mm.liikennevalojen noudattaminen tuottaa vaikeuksia :D Tansaniassa liikennevaloja ei ihan hirveesti kuitenkaan näkynyt. Hyvin outoa on myös se, että saa liikkua rauhassa, kukaan ei huutele kadulla perään ja jää tuijottamaan. Hyvin vapauttava fiilis!

Palataanpas nyt kuitenkin vielä hetkeksi Tansaniaan. Viimeinen viikko Tansaniassa hurahti tosi nopeasti. Kolme viimeistä työpäivää meni leppoisasti (niin kuin nyt kaikki työpäivät oikeestaan). Alkuvaikeuksista huolimatta kuukaudesta Al Rahman sairaalassa jäi päällimmäiseks hyvät fiilikset. Ihmiset oli siellä todella mukavia ja ystävällisiä, etenkin labran puolella ja ennen kaikkea oli hienoa päästä näkemään miten eritavoin asioita voi tehdä potilaan hyväksi. Muutama kuva labrasta, kun tuli aikasemmin lupailtua....

näytteenotto

 

"potilasrekisteri"

 

 

 

 

Ennen Tansaniasta lähtöä viimeiset neljä päivää oltiin Darissa, Tansanian suurimmassa kaupungissa. Kokemushan oli mitä mielenkiintoisin....Liikkumiseen siellä saa varata TODELLA paljon aikaa meilkein ympäri vuorokauden olevien ruuhkien takia. Ne ruuhkat on järkyttävät! Kyllähän niistä varoteltiin etukäteen, mutta ei sitä silti osannu kuvitella. Hotellikin oli vähän sellasella ja tälläsellä alueella, että ei siellä pahemmin tarvinnu kaduilla näyttäytyä valkonaamana. Muutama kiva ostari me Darista löydettiin ja varmasti jos olisi pidemmän ajan kaupungissa viettänyt, niin oppinut myös liikkumaan oikeilla alueilla. Tekemistähän siellä olisi ollut enemmän kun Moshissa ja Stone Townissa yhteensä. :) Päällimmäinen fiilis Darista kuitenki se, että ei ollut paikka meille. Oltiin oikein ilosia, että valitsimme Moshin ja Stone Townin. Kaksi niin erilaista kaupunkia, mutta molemmat kuitenkin varsin helppoja elää ja olla.

Jos muutamalla sanalla pitäisi kuvailla mennyttä kahta kuukautta, niin mahtavaahan se on ollut, eikä ole kertaakaan kaduttanut että tuli lähdettyä. Paljon mieleenpainuvia kokemuksia, joita varmasti vielä vanhainkodissa muistellaan. Hetkittäin fiilistä vähän latistanu sairastelut, joita yllättävän paljon mahtunut tälle ajalle. Tansania opetti myös meitä elämään hetkessä ja arvostamaan asioita, joita kotona pidetään itsestäänselvyyksinä. Vaikka kaikki tämä kuulostaakin kovin kliseiseltä niin kyllä se vaan antaa ajattelemisen aihetta, kun näkee miten vähällä ihmiset pärjää ja tulee toimeen. Täytyy toivoa, että kun palaamme Suomeen muistaisimme vielä nänä ajatelmat ja olisimme kerrankin täysin tyytyväisiä siihen mitä meillä on. Hakuna matata!

Voisi sanoa, että Afrikka on vienyt myös Jonnan sydämen. Tämä oli Jonnan eka vierailu Afrikan mantereella, Suskin kolmas, mutta se voidaan sanoa, että ei kyllä kummallekkaan tämä ole viimeinen kerta :)

Kuulumisia!

Hetki vierähtänyt viimisestä postauksesta ja nyt ollaankin siinä pisteessä, että aika Tansaniassa on käymässä vähiin. Ensi viikko on viimeinen viikko täällä ja sen jälkeen ollaankin Aasiassa. Mitäs me täällä sitten ollaan puuhasteltu viimiset kaks viikkoo....

Päivät on mennyt töissä sairaalalla ja illat syöden (montakohan lisäkiloa tulee reissun aikana?) ja kauppoja hieroen :) Jonna siis päätyi takasin Al Rahman sairaalaan lasten/naisten/vip-osastolle. Elämä täällä Zanzibarilla on ollu melko lepposaa, välillä jopa kaivannut iltoihin enemmänkin toimintaa. Toissa viikolla otettiin yhtenä päivänä töistä pienet lyhennykset ja käytiin rannalla ratsastamassa, jonka jälkeen päästiin rentoutumaan viiden tähden hotellin alueelle. Tällä viikolla otettiin muutama vapaapäivä ja lähettiin käymään saaren pohjoisosassa Kendwassa. Siellä vietimme pidennetyn viikonlopun, jonka kohokohtana oli fullmoon partyt. Jotta ei liian lepposaks ja helpoks elämä menis täällä, niin Suski järjesti juuri ennen Kendwa-viikonloppua jännitystä meiän arkeen. Tiistai-iltana käytiin tapaamassa lääkäriä Al Rahman sairaalassa, Suski potilaana. 40-asteen kuume, ripuli, päänsärky ja yleinen huonovointisuus sai Suskin aika heikkoon kuntoon. Mut ei hätää, kokeita otettiin, malariaa ei löytyny ja lääkäriltä sai aivan mahtavat lääkkeet, elämä siis taas voittaa :)

Ens viikolla siis enää kolme työpäivää jälellä, edessä hyvästien jättäminen Stone Townille torstaina, kun hyppäämme lauttaan ja suuntaamme Dariin. Siellä vietetään viikonloppu ja sunnuntai-maanantai välisenä yönä lennetään Istanbulin kautta Bangkokiin. Saa nähdä tuleeko seuraava postaus vasta Aasian puolelta...

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!! :)

ratsailla

 

rentoutumispaikka

 

auringonlasku

 

Kendwa

 

 

meidän ranta Kendwassa

fullmooneissa

 

 

Viikon fiilikset

Ensimmäinen viikko Zanzibarilla takana ja mitenkähän sitä nyt kuvailisi...hyvin vaihtelevilla fiiliksillä on menty! Arjen koittaessa alko kaikki vastoinkäymiset, katukeittiöstä hankittu lievä ruokamyrkytys ja ongelmat projektien kanssa. Eihän meille meinannu löytyä minkäänlaista projektia, meille oltiin lupailtu vaikka sun mitä, mutta täällä kukaan ei tienny asioista yhtään mitään. Lopulta selvis, että vaihtoehtona oli vaan koulu ja opettaminen. Siitähän meistä ei kumpikaan innostunu, sillä Suski oli ollu jo Moshissa koulussa ja Jonna ei muuten vaan ollu innostunu ajatuksesta. Monen mutkan kautta molemmat sit päädyttiin sairaalaan. Suski labraa ja Jonna synnärille, mutta sekään ei ihan ottanu tuulta purjeisiin. Ekalle viikolle kerty siis vaan kaks työpäivää :)

Sairaala on suhteellisen pieni, yksityinen, melko siisti ja hyvätasonen. Labrassa on sairaalan kokoon nähden todella laaja tutkimusvalikoima! Siellä tehdään useita erilaisia mikrobiologian tutkimuksia (malaria, tuberkuloosi, parasiittit yms), hematologiaa, veriryhmiä, peruskemian tutkimuksia (elektrolyytit, tulehdusarvot, maksa- ja munuaistutkimuksia...), hormonimäärityksiä, HIV- ja hepatiittitestejä ja mitähän vielä, jotain varmasti jää unohduksiin :) Käytettävät menetelmät ei välttämättä oo ihan viimistä huutoo, mutta hyvin täällä niillä tullaan toimeen. Kontrollien käyttöähän täällä ei juurikaan tunneta. Salmonella pikatestin yhteydessä oon kerran nähny kontrollin olevan mukana ja kun asiasta kyselin, vastaukseks sain että muutaman kerran vuodessa tulee ulkoisia laaduntarkkailunäytteitä, joista ovat pääasiassa selvinneet hyvin...Että näinkin tämän asian voi näköjään hoitaa :) Pitäskö ehottaa Suomessa samanlaista käytäntöö? :D

Näytteet otetaan täällä ruiskuihin, niinkun vähän etukäteen jo arvasinkin. Tähän asiaan pääsen ilmeisesti ens viikolla tutustumaan vähän tarkemmin. Henkilökunta labrassa on todella mukavaa ja kehitysmyönteistä. Hirveän kiinnostuneina kyselevät miten Suomessa tehdään ja kuinka siellä toimitaan, miten paljon mitäkin testejä tehdään. Ovat ehkä jopa vähän ihmeissään siitä, miten paljon me oikeasti ollaankaan kehityksessä edellä. Mutta ensimmäisen viikon perusteella odotan innolla tulevia viikkoja, aivan loistava tilaisuus päästä näkemään miten eritavalla asioita pystyykään tekemään. Lupasivat myös ettiä mulla erilaisia positiivisia malarialaseja, pääsee niistäkin samalla oppimaan vähän lisää :)  Kuvia labrasta postailen vähän myöhemmin, kunhan ensin saan aikaseks otettua muutaman. (Suski)

Minun työkuviot ei ottanut tosiaankaan tuulta purjeisiin täällä Zanzibarilla. Tällä viikolla en päässyt tekemään ollenkaan töitä. Alku viikko meni selvitellessä, että mitähän projekteja täällä mahdollisesti olisi tarjolla. Molemmat päädyttiin siis Al-Rahman sairaalaan, jossa minä olin jopa yhtenä päivänä kaksi tuntia :D Synnytysosastolle päädyin, ja siellä sitten selvisikin hoitajille, että en ole koskaan työskennellyt synnärillä enkä ole ammatiltani kätilö. Vaikka monta kertaa olen kertonut, että olen sairaanhoitaja enkä kätilö, niin jotenkin nämä kaksi ammattia vain sekoitetaan täällä. Ehkä väärinkäsityksen saa aikaiseksi se, että olen kertonut työskenteleväni Suomessa keskosten parissa.  No, jokatapauksessa hoitajat synnärillä olivat sitä mieltä, että mun kannattaisi jutella ylilääkärin kanssa mikä olisi mulle parempi paikka työskennellä. Siitähän sitten rumba alkoi, ja torstaipäivä menikin sitten istuskellessa eri toimistoissa. Ajatus oli, että olisin mennyt valtion sairaalaan, jossa on ihan erillinen keskososasto, mutta sekään ei sitten onnistunut. Valtion sairaalaan on jotenkin hankalampi täällä päästä, kauhee paperisota ja he eivät innostuneet siitä, että työskentelisin sairaalassa vain alle kuukauden. Kaiken tämän säädön jälkeen ei kuitenkaan jäänyt muuta vaihtoehtoa, kun mennä maanantaina takaisin Al-Rahman sairaalaan ja keskustelemaan jälleen kerran ylilääkärin kanssa missä voisin työskennellä. Tällä viikolla on meinannu mennä jopa hermo tän säätämisen kanssa :D Jännityksellä odotan mitä ensi viikko tuo tullessaan.... (Jonna)

Hyvinkin raskaan työviikon päätteeksi aateltiin lähtee viettämään mukava lauantaipäivä saaren itäpuolelle, josta pitäisi löytyä ihanat, pitkät valkeahiekkaiset rannat. Napattiin Stone Townista paikallinen bussi, dala-dala, ja matkattiin melkein kaksi tuntia täpötäydessä "bussissa". Dala-daloja on kahdenlaisia: Toyota Hiace-minibusseja tai lava-autoja, joiden lavaosa on katettu ja penkit rakennettu laidoille. Kaikki varmaan voi arvata kumpi versio meille sattui :) Matkalla riitti jännitystä, läheltä piti tilanne toisen dala-dala kanssa, jonka seurauksena kuskit joutu pitkään poliisipuhutteluun. Kaiken vaivannäön päätteeksi ranta osottautui pieneksi pettymykseksi. Rauhallinen se oli ja ranta jatkui silminkantamattomiin, mutta rannan likaisuus häiritsi vähän fiilistä. Pieni lisäongelmakin tuli matkaan, ei  meinattu osata sieltä takasin kotiin. Onneks ollaan rahanaisia ja päästiin taksilla kotiin :D

Zanzibarilta terve!

Torstaina sanottiin heipat Moshille ja suunnattiin bussilla Dar Es Salaamiin. Hassua miten nopeasti voi kiintyä uuteen ympäristöön, sillä lähtö Moshista otti yllättävän koville! Itkuhan siinä tuli. Kuukaudessa ennättää jo kotiutua, oppia tuntemaan ihmisiä, paikkoja ja kaikille näille hyvästien jättäminen tietämättä millon pääsee takaisin on rankkaa.

Torstaina siis vietimme noin 10 tuntia bussissa. Yllättävän nopeesti matka meni, mutta mukavaksi sitä ei voi kyllä kutsua. Kolmenkymmenen asteen helle ja bussi jossa ei ole ilmastointia ei voi olla mukava yhtälö :) Darissa vietimme yhden yön, ennen lauttamatkaa Zansibarille Stone Towniin. Aamulla lähdettiin jo viideltä liikkeelle, jotta kerettiin ensimmäiselle lautalle. Täytyy sanoa, että Stone Town on täysin erilainen kuin Moshi, ne ovat kuin yö ja päivä! Tuntuu kuin olisi jossain aivan eri maassakin. Ilmasto on todella paljon kuumempi ja kosteampi, kadut ovat kapeita ja sokkeloisia sekä kaupungista huomaa, kuinka se on turistien suosiossa. Viikonlopun ajan ollaan yritetty liikkua kapungilla mahollisimman paljon, jotta oppisi tuntemaan jokaisen kadunkulman ja maamerkin, mutta ei olla yhtään reissua selvitty ilman eksymistä. Täytyy toivoo, että kuukausi on riittävän pitkä aika, jotta mekin voidaan oppia liikkumaan täällä sujuvasti ;)

Heti viikonloppuna käytiin ensimmäisellä retkellä, Prison Island ja Sandbank. Prison Island on pieni saari noin tunnin venematkan päässä, jossa on jättikilpikonnien suojelualue. Saarelle oli alunperin rakennettu vankila, mutta ilmeisesti sitä ei koskaan kuitenkaan käytetty syystä taikka toisesta. Nyt vankilan tiloihin on rakennettu hieno ravintola ja hotelli. Sandbank on pieni hiekkasaari keskellä merta, joka on suosittu piknik-paikka. Saarella meillä oli mahdollisuus snorklata, uida, maata auringossa. Ihana paikka!

 

 

 

sandbank

Vähiin käy ennen kun loppuu päivät Moshissa

Aika on mennyt nyt tosi nopeasti. Vietetään viimeisiä päiviä täällä Moshissa. Torstaiaamuna hypätään bussiin ja suunnataan kohti Dar Es Salaamia, josta jatketaan perjantaiaamuna lautalla Sansibarille. Viime viikolla ei kyllä päästy rasittumaan työnteolla. Suskilla työpäiviä kertyi viime viikolla hurjat yksi kappale ja Jonnalla kolme :D Maanantai meni siellä safarilla, perjantai oli public holiday ja Suskilla oli pari saikkupäivää flunssan ja kuumeen takia.

Onneksi Suski parantu viikonlopun aikana ja päästiin maanantaina käymään kuumilla lähteillä. Oli aivan mahtava paikka! Matkaa kuumille lähteille ei Moshista ole ihan hirveän paljon, mutta tie oli sitäkin huonompi. Ajoimme läpi todella kuivan alueen, huomasi että sateita ei ole aikoihin saatu ja sitten aivan kuin tyhjästä saavuimme kuumille lähteille, se oli kuin keidas erämään keskellä! Uskomaton fiilis, aivan kuin elokuvista! Vesi kuumille lähteille tulee maan alta ja se oli todella puhdasta. Emme muista että olisimme missään aikaisemmin nähneet vastaavanlaista. Uimisen jälkeen olikin puhtaampi olo kuin kertaakaan aikaisemmin tämän kuukauden aikana, vaikka suihkuun olemme joka päivä päässeet... Harmi, että kuviin ei saatu ihan samaa fiilistä mikä oli paikan päällä.

 

Seuraavaksi taas vähän kokemuksia vapaaehtoistyöstä.

Olen nyt ollut viimeiset kaksi ja puoli viikkoa vapaaehtoisena St.Josephin sairaalan lastenosastolla. Osastolla potilaspaikkoja on 22, ja lähes koko ajan osasto on ollut melkein täynnä. Yleisimmät hoidettavat sairaudet osastolla ovat malaria, pneumonia, palovammat sekä ripulitaudit. Lasten iät vaihtelevat vauvasta teini-ikään. Kaikki vaativimmat potilaat, mm. kaikki keskoset, hoidetaan Moshin isossa sairaalassa, KCMC:ssa. Osastolla aamuvuorossa on yleensä kaksi sairaanhoitajaa, ilta-ja yövuoroissa vain yksi hoitaja. Vaikka hoitajia on tosi vähän osaston potilasmäärään nähden, niin erikoista on se, että kertaakaan en ole kyllä nähnyt, että hoitajilla olisi kiire. Kaikki tapahtuu hyvin “pole pole” eli “hitaasti hitaasti“, niin kuin aika moni asia tässä maassa. Sairaanhoitajan tehtäviin lastenosastolla kuuluu lähinnä lääkehoitoa, ns. perushoitoa hoitajilla ei ole ollenkaan, koska kaikilla lapsilla äidit ovat paikalla yötäpäivää ja he hoitavat lastensa pesut, syöttämiset jne.

Osastolla on hyvin rajallinen määrä lääkkeitä ja hoitotarvikkeita. Suurimman osan lääkkeistä vanhemmat joutuvat itse ostamaan lapsilleen sairaalaan apteekista. Myös esimerkiksi pienikokoiset kanyylit he joutuvat ostamaan itse. Vain hyvin, hyvin harvoilla on vakuutus, joka korvaisi hoitokustannukset.

Minun tehtäviin osastolla on kuulunut lähinnä lääkärinkierrolla mukana olemista (tylsää, kun ei ymmärrä oikein sitä swahilin kieltä), kanyylin laitossa avustamista, lämpöjen mittaamista ja “paperitöitä” sekä lasten kanssa leikkimistä. Monta kertaa on kyllä ollut niin turhautunut ja avuton olo, koska monet asiat tehdään niin eritavoin mihin on itse tottunut. Esimerkiksi kanyylin laitossa aseptiikasta ei ole tietoakaan. Ja minun asemassani, vapaaehtoisena, ei kyllä ole vain pokkaa lähtee paikallisia neuvomaan. Jotenkin myös tuntuu, etteivät he olisi kovin innokkaita ottamaan neuvoja vastaan tämmöiseltä valkonaamalta :D Huomenna viimeinen päivä lastenosastolla. Ensi viikolla uudet tuulet Sansibarilla, vähän jännittää millainen projekti siellä on vastassa J (Jonna)

pikkupotilas

lääkekaappi

 

Koulussa ollaan jatkettu oikeastaan koko kuukausi samojen asioiden opiskelua. Tuntuu todella turhauttavalta, kun ensimmäisellä viikolla opeteltiin numeroita yhdestä kahteenkymmeneen ja seuraavalla viikolla aloitettiin aivan alusta opettelemaan numeroita yhdestä kymmeneen. Ja sillä tiellä ollaan jatkettu. Tosin ei varmaan ollut huono ajatus aloittaa kaikki aivan alusta, sillä tänään totesin, että lapset eivät oikeasti ole kuukaudessa oppineet juuri mitään!! Joitakin todella fiksuja oppilaita luokkaan mahtuu, toisilla välillä on huonoja ja parempia päiviä, mutta käytännössä lapset ovat todella hitaita oppimaan. Lapset ikään kuin opettelevat ulkoa tietyn litanian, esimerkiksi aakkoset ja osaavat sujuvasti ladella sen ulkoa, mutta jos pitäisi jokin kirjain osata kirjoittaa tai sanoa aakkosten keskivaiheelta, suurimmalle osalle se on aivan mahdoton tehtävä. Ehkä opetustavoissakin olisi paljon parantamisen varaa…. Onneksi lapsilla on kuitenkin intoa, eivätkä he lannistu vaikka joka kerta vastaisivat väärin. On oikein ihana ollut katsella päivä toisensa jälkeen, miten lapset rohkaistuvat tulemaan minun luokse, uskaltavat yrittää puhua englantia, kuinka he leikkivät ja laulavat. Olin ajatellut, että viimeisenä päivänä koulussa olisin vain helpottunut ja onnellinen, että pääsen sieltä pois toiseen projektiin, jossa toivottavasti olisin enemmän hyödyksi, niin on kuitenkin hieman haikeat fiilikset huomisesta viimeisestä päivästä. No onneksi on paljon kuvia, ja täytyy vielä ottaa huomenna vähän videomateriaalia lapsista niin on sitten jotain mitä muistella ja katsella jälkeenpäin. (Suski)

koulu

 

päivän ainoan välitunnin leikkejä