Palataanpas nyt vielä Chiang Maihin, jossa olimme viisi päivää. Chiang Maissa vietettiin leppoisaa lomaa shoppaillen ja syöden hyvin. Huippuhetki Chiang Maissa kuitenkin oli ehdottomasti "jungle flight" eli liiteleminen köysien varassa puusta toiseen. Korkealla mentiin, ja varsinkin Jonnaa pelotti ihan liikaa, mutta kokemus oli mahtava! Chiang Maista seuraava etappi oli Bangkok, jonne matkustettiin junalla. Junamatka kesti vaivaiset 18 tuntia!! Mukavaksi matkaa ei voi kyllä kehua. Matkustimme kakkosluokassa, jossa ei ollut ilmastointia. Pikkasen hiotti nahkapenkeillä, ja kaiken lisäksi meiän penkki oli vielä rikki, heilui puolelta toiselle :D Junamatka kesti yön yli, mutta unta ei kyllä juurikaan tullut, koska juna piti niin kauheeta kolinaa ja meteliä! Bangkokiin saavuttiin hyvin pirteinä ja hehkeän näköisinä.
lippu tuskien taipaleelle
alkumatkasta vielä vähän hymyilyttää
ennen junaan menoa hymy herkässä
"jungle flight"
"jungle flight"
Bangkokissa tehtiin suunnitelmia vähän uusiksi ja päätimme siis, että seuraava kohde on Kambodza, joka on järkevän matkan päässä Thaimaasta. Tänään hyppäsimme aamulla Bangkokista Kambodzan junaan, tällä kertaa kolmosluokan vaunussa :D Junamatkan hinta oli jopa 48 bahtia eli pikkasen päälle euron!! Matka kesti viitisen tuntia, joka meni yllättävän nopeasti. Rajalla viisumi-ja passihässäkät ei taas mennytkään niin sukkelaan. Jouduttiin jonottomaan kovassa helteessä, rinkat selässä varmaankin yli kaksi tuntia! Siinä sitä taas muutaman kerran mietti, että miksi me ollaan tämmöisessä tilanteessa ?! :D No, mutta Kambodzaan päästiin turvallisesti ja nyt tutustutaan tähän maahan muutaman päivän ajan. Tämän päivän kokemuksella voisi sanoa, että vaikuttaa kivalta paikalta. Tämän kaiken sähläyksen jälkeen jouduttiin laittamaan koko loppu ajan matkasuunnitelmat uusiksi. Meillähän oli tarkoitus mennä viettämään rantalomaa Koh Samui ja Koh Tao-saarille, mutta joudutaan nyt skippaamaan ne. Rantakohde vaihtuukin Koh Chang-saareen. Tässä alkaa olla melko jännät fiilikset, kun tuo kotiin paluu tuntuu olevan vähän liian lähellä....
Hyvää pääsiäistä kaikille! :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti